Kun arvokas, vieläpä erittäin harvinainen orkesterikitara putoaa tapaturmaisesti kellarin portaikkoon, vauriot voivat olla katastrofaaliset. Tällä kertaa pelastuttiin melkeinpä säikähdyksellä - kansi halkesi siististi toisen ääniaukon takaa sekä kitaraan tuli muutamia muita pieniä pintavaurioita. Rakenteellisesti kitara kuitenkin säilyi yllättävänkin ehjänä. Soitin oli vuosia sitten pintakäsitelty uudelleen, joten arvokehityksen kannalta oli yhdentekevää, korjattaisiinko vauriot paikallisesti vaiko tehtäisiin kokonaan uusi pinta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon parhaan mahdollisen tuloksen aikaansaamiseksi. Vauriot olisivat jääneet näkyviin korjauslakkauksella (touch-up). Samassa yhteydessä suoritimme kitaralle täydellisen nauharemontin.
Pöytä puhtaaksiAiempi pinta oli tehty oikeaoppisesti nitroselluloosalakalla. Poistimme lakan perinteisesti siklaamalla, käyttäen lämpöä hiukan apuna kovaa lakkaa pehmittääksemme. Tässä kuvassa kitaran kansi on vielä siklaamisen jäljiltä - lakkaa on vielä ohut kerros jäljellä. On oleellista varoa tässä vaiheessa varsinaiseen kansipuuhun kajoamista - paksuus tulee säilyttää mahdollisimman tarkasti entisellään.
Peruskunto hyväVarovasti hioen saimme lopulta kaiken lakan poistettua. Reunanauhat olivat hiukan kellastuneet, mutta väri tasoittui huomattavasti, kun edellinen - hiukan epätasaisesti ruiskutettu - kellastunut lakka kaavittiin nauhoista pois. Puuosat olivat kauttaaltaan hyvässä kunnossa, eivätkä liimasaumat irvistelleet missään. Kannen halkeama saumattiin siististi kiinni, ja kannen alapintaan liimattiin oikeaoppisesti pieniä kuusesta tehtyjä lisävahvikkeita halkeaman kohdalle.
Kuusipuu tummuuKuten kuvasta näkyy, tallan alla on vaalea laikku. Tämä kertoo kitaran iästä - kuusipuulle on tyypillistä, että sen pinta tummuu. Toisaalta voisi todeta, että onnistuimme poistamaan lakan hellävaraisesti, ilman että hioimme kansipuuta juurikaan. Kitara tulisi näin säilyttämään uuden pintansakin alla ikääntyneelle soittimelle (vintage instrument) tyypillisen ulkonäön.
VärjäysMuutamia välivaiheita jäi kuvaamatta... Kitaran reunalista oli rikkoutunut kopasta putoamisen seurauksena, ja se saatiin korjattua näkymättömiin. Kitaraan ruiskutettiin lakkakerroksia (nitroselluloosa) riittävästi, jotta puun syyt saatiin täyttymään ja pinnasta tuli näin tasainen. Tämän jälkeen kitara sai levätä hiukan, jotta pohjalakka saisi rauhassa vetäytyä puuhun, ja lopullisesta pinnasta tulisi kauniimpi. Noin viikon tauon jälkeen kitara hiottiin jälleen, ja oli aika ruiskuttaa värikerros - tobacco sunburst.
Logo kadoksissaTämän Gibsonin suhteellisen harvinaisen, L5:tä hiukan ohuempikoppaisen orkesterikitaran näkyvin tuntomerkki on peräkappaleen "Johnny Smith" laatta. Tämän soitinyksilön tunnuskilpi oli kadonnut jäljettömiin jossain historian käänteessä. Päätimme saattaa soittimen visuaalisesti alkuperäisen näköiseksi, ja valmistimme laatan ebenpuusta. Tekstin kaiverrukseen löytyi apu nykytekniikasta - laser poltti ebenpuuhun tarkkarajaisen tekstin, jonka sitten värjäsimme valkoiseksi.
Johnny SmithKun valmis, alkuperäiseen muotoon työstetty ebenpuulaatta kiinnitettiin asianmukaisesti kullalla silattuun peräkappaleeseen, vaikutelma osoittautui vähintäänkin halutun kaltaiseksi. Tämänkaltainen yksityiskohta ei sinällään ole kovin merkityksekäs kitaran arvon kannalta, mutta yllättävänkin oleellinen osa visuaalista yleisilmettä.
Pinnan viimeistelyKun värikerros oli ruiskutettu onnistuneesti, oli aika kaapia väri pois reunanauhojen päältä. Usein luullaan, että reunanauhojen merkitys on pelkästään visuaalinen, mutta kopan reunanauhat toimivat osana sivujen, kannen ja pohjan välistä tukirakennetta. Toki reunanauhat lisäävät kitaran näyttävyyttä tuodessaan kauniit muodot korostetuin kontrastein esiin.
Työläs projektiPintakäsittelyä varten tehtiin tutkimustyötä oikeanlaisen ja värjäystyylin suhteen. On oleellista, että värin häivytys reunoille on oikeanlainen, ei liian tumma eikä vaalea. Värisävyn tulee olla oikealla tavalla "savuinen", mutta kuitenkin lasisen läpikuultava. Kaikissa värjäyksen yksityiskohdissa on pyritty niin lähelle alkuperäistä tyyliä kuin mahdollista.
OtelautaKitaran otelaudassa oli vuosien varrella tapahtunut hiuksenhienoa elämistä. Kaulan ja kopan liitoksen paikkeilla oli pieni kohouma, joka aikeutti ääneen särinää jos kielet oli säädetty matalalle. Poistimme vanhat, jo kertaalleen aiemmin vaihdetut otenauhat ja hioimme otelautapinnan suoraksi, säilyttäen tarkasti alkuperäisen otelaudan kaarevuuden (radius). Nauhoitimme kitaran uudelleen ja viimeistelimme työn nauhojen hionnalla ja kiillotuksella.
Lakan kiillotusEnnen kiillotusta nitroselluloosalakan annettiin kuivua rauhassa. Tämä kuva on otettu juuri kiillotusprosessin jälkeen. Tässä työvaiheessa lakan pinta hiotaan erittäin hienojakoisella hiomapaerilla niin, että ruiskutuksen jäljiltä pintaan jäänyt hienoinen epätasaisuus saadaan poistettua. Hionnan jälkeen pinta kiillotetaan lasimaisen virheettömäksi.
SähköäAlkuperäinen plektrasuojus puhdistettiin ja kiillotettiin sekin kevyesti. Kitaran alkuperäinen mikrofoni ja elektroniikka asennettiin paikoilleen. Komponentit toimivat moitteettomasti, joten mitään ei tarvinnut uusia.
Kunniakas päätös
Asiakas oli lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Meidän kannaltamme projekti oli myös mielenkiintoinen ja lopputulos erittäin onnistunut. Gibson Johnny Smith -kitara vuodelta -69 hengittää edelleen vanhan arvokitaran tavoin, ja ulkoasu on hillityn tyylikäs kuten kuuluukin. Värisävy onnistui upeasti ja työn jälki on viimeisteltyä kaikissa yksityiskohdissa. Aikaa myöden nitroselluloosalakka jälleen ikääntyy kuten sille tyypillistä on ja kitaran ulkonäkö sekä sointi vain paranevat!